Näyttämön sankari

Kohti ensi-iltaa ja sen yli – osa 3

Näyttämön sankari

Musta laatikko. Pari valkoista lavaste-elementtiä. Rekvisiittaa siellä täällä. Valot rajaamassa tilaa. Ääni tuottamassa rytmiä. Ja kaiken keskellä yksi yksinäinen mies, Teemu, näyttämön sankari.

Minulla on takana kymmeniä ja taas kymmeniä ohjauksia. (Olen ilmeisesti elänyt kovin pitkään.) Jokainen projekti on ollut erilainen. Lyhyitä lastennäytelmiä, kokoillan draamoja, kymmenien näyttelijöiden historiikkeja, klassikkokomedioita, musikaaleja. Ja nyt

Aivan ensimmäinen monologin ohjaus.

Ohjausta aloittaessani oli kunnioitus näyttämöllä töitä paiskivaa näyttelijää kohtaan itsestään selvää, mutta se vain kasvaa harjoitus harjoitukselta. Näyttämön sankari on monologinäyttelijä. Hän laittaa itsensä likoon sataprosenttisesti, antautuu näyttämölle kuin tarjottimelle ja uskaltaa heittäytyä yleisön syliin. Ottakaa tai jättäkää, hän sanoo, ja laittaa yhä suuremman vaihteen päälle.

Sillä siinä missä ennen notkahduksen kohdalla on näyttelijän lähellä aina ollut kollega, joka on nostanut rytmin kohdilleen ja kohtauksen lentoon, on nyt tuo näyttämön sankari ipiyksin puurtamassa energiaa ylös. Repliikin unohtuessa on vierellä ollut aina joku, joka on pelastanut omalla repliikillään, näppärällä tekstinsyötöllään – tai pahimmassa tapauksessa reilulla kuiskauksellaan – tilanteen, saa nyt tuo näyttämön sankari hikoilla omasta päästään ratkaisun unohtuneelle tekstille. Siinä missä dialogissa on vastanäyttelijälle voinut pallotella tekoja, impulsseja ja yllätyksiä, on näyttämön sankarin nyt tehtävä sama, niin… itsensä kanssa.

Sisältö, liha luiden ympärille, tälle näyttämön sankarille löytyy onnistuneesta käsikirjoituksesta. Vastanäyttelijä valosta, äänestä, rekvisiitasta, hänestä itsestään. Ja katsomosta, totta kai, vaikka interaktiivisesta monologista ei olekaan kyse. Mitä näyttämön sankari tuottaa, heijastuu se suoraan yleisön reaktioihin ja energiatasoon. Ja päinvastoin. Mitä feedbackia katsomosta tulee, imee sen näyttämön sankari itseensä kuin sieni.

Minun tehtäväni ohjaajana on tuutata vettä näyttämön sankarin myllyyn ja lisätä hanaa. Innostaa, kannustaa, kiittää ja ruoskia.

Minun tehtäväni ohjaajana on tuutata vettä näyttämön sankarin myllyyn ja lisätä hanaa. Innostaa, kannustaa, kiittää ja ruoskia. Esittää ikäviä kysymyksiä ja kyseenalaistaa perusteetonta toimintaa. Tukea ja poimia toimivat. Tarjota ideoita, mahdollisuuksia, kokeiluja. Tarkentaa. Tiivistää. Kapellimestaroida koko pakettia ja pitää huolta, että kaikki napsahtaa kohdilleen. Ajatus, toiminta, tekniikka, rytmi, asemat.

Ja samalla saada lopputulokseen ohjaustyö näkymättömäksi. Toiminta hetkessä syntyväksi. Spontaaniksi, läsnäolevaksi ja aidoksi.

Esityksessä näyttämön sankari on tuo mustassa laatikossa heiluva yksi yksinäinen mies.

Ensi-iltaan vajaa kuukausi aikaa. Ilo olla tällä matkalla mukana.