Rikas, rakas ääni

Kohti ensi-iltaa ja sen yli – osa 5

Rikas, rakas ääni

Olipas QLabin avaaminen lähes viiden vuoden tauon jälkeen suupieliä nostattava kokemus! QLab on tietokoneohjelma, yksi vaihtoehto toteuttaa teatteriesityksen ääniajo. Sinne listataan näytelmän äänitehosteet ja ohjelmoidaan niille toimintoja: play, stop, pause, fade. QLab on ystävä.

Siitä on tosiaan melko kauan, kun tein edellisen äänisuunnittelutyöni näyttämölle. Kyseessä oli Vaasan kaupunginteatterin lastennäytelmä Taikatalvi. Oli huvittavaa muistaa, että silloinkin olin projektissa monessa eri roolissa kuten Kahvi mustana, kiitos! -monologissakin. Suunnittelin projisoinnit ja koetin saada hoidettua työni myös graafikkona markkinointiosastolla. Medianomi ei ilmeisesti olekaan minun kohdallani koulutusnimike vaan pikemminkin luonteenpiirre. Yritän itselleni selittää tätä seilaavaa työnkuvaa sillä, että loppujen lopuksihan kaikessa tekemisessäni on kyse viestinnästä. Välineet ja tavat viestiä vain vaihtuvat.

Ääni on minulle ehkä kuitenkin edelleen se rakkain tapa viestiä. Se on kiehtova asia. Sillä voi tehdä niin paljon: Pisteäänillä voi tukea toimintaa tai aiheuttaa sitä. Puhelin soi. Äänellä voi luoda kokonaisen tilan tyhjään mustaan laatikkoon. Ihmisten askeleita, saapuva juna, kuulutus. Äänellä voi rakentaa tunnelmaa. Jossain kaukaisuudessa jouhet kulkevat viulun kielen poikki piinaavan hitaasti. Äänen käyttöön liittyy olennaisesti myös hiljaisuuden hyödyntäminen. Hiljaisuudella voi esimerkiksi alleviivata tärkeää käännekohtaa näytelmässä.

Osa äänen viehätyksestä minulle on se, että se haastaa. Ääni ei ole helppo asia, koska sitä ei voi nähdä. 

Osa äänen viehätyksestä minulle on se, että se haastaa. Ääni ei ole helppo asia, koska sitä ei voi nähdä. Vaikka kuvaakin tulkitaan omien kokemusten kautta, ääni tuntuu olevan vieläkin herkempi sille, miten eletty elämä vaikuttaa viestin vastaanottamiseen. Etenkin musiikki herättää tuntemuksia ja muistoja, jotka pohjautuvat puhtaasti ihmisen omaan kokemukseen. Toisen rakastama balladi on toisen inhokkibiisi. Kahvi mustana, kiitos! -monologissa liikutaan monessa kohtaa riskialttiilla alueella, kun päähenkilön toimintaa taustoittaa menneiden vuosikymmenten musiikki. Tarinassa nostalgisoidaan, joten valinta lienee riskistä huolimatta perusteltua. Joudun testaamaan myös omaa sietokykyäni kappaleen kanssa, joka istuu tarinaan, mutta josta en itse ole koskaan pitänyt.

Minulle äänisuunnittelussa tärkeintä on kokonaisuus, sekä äänen oma kaari että tarinan, äänen ja valon yhteistyö. Huomaan usein suunnittelutyössä, että äänimaailmojen rakentaminen nojautuu minulla rytmiin. Se ei perustu mihinkään mitattavissa olevaan asiaan vaan jonkinlaiseen sisäiseen ”tajuun”, joka kertoo minulle, milloin rytmiä pitää tukea ja milloin sitä on mahdollista ja ehkä tarpeellistakin muuttaa. Yksinkertaisin esimerkki tästä ovat siirtymät kohtauksesta toiseen: äänellä on suuri vaikutus siihen, tuntuuko näytelmän kuljetus töksähtävän vai liukuuko se saumattomasti tilanteesta toiseen.

Usein kuulen asioita jo käsikirjoitusta lukiessani. Tällä kertaa jo sitä kirjoittaessani. Osa päähänpistoista päätyy ensi-iltaan asti, useimmat eivät, koska äänisuunnittelu ei ole näyttämöstä tai työryhmästä erillinen osa, joka voi toimia prosessista riippumatta. Ohjaajalla on omat ajatuksensa äänimaailmasta, toiminta näyttämöllä muokkaa äänen tarvetta ja käsikirjoituksesta poistetaan tai sinne lisätään jotain. Asioita korjataan, viilataan ja muhitellaan. Mitä pidempi harjoitusaika, sitä enemmän ja myös herkemmin tapahtuu muutoksia.

Kahvi mustana, kiitos! -monologin ääniajossa on nyt 135 cueta eli äänitilannetta. Käytännössä painan siis yhden esityksen aikana 135 kertaa läppärin välilyöntinäppäintä soittaakseni, feidatakseni tai lopettaakseni jonkin äänen, ellei automaatio hoida sitä minun puolestani. Tässä vaiheessa tähän määrään ei luultavasti tule enää suuria muutoksia. Nyt on hienosäädön aika. Kaksi viikkoa kuluu nopeaa ja sitten istummekin jo ystäväni QLabin kanssa ensi-illassa valmiina soittamaan monologin ensimmäisen äänen, alkukuulutuksen. Suunnittelut on suunniteltu. Poikasen on annettava kiitää pesästä.