Kohti jännitystä ja sen yli

Kohti ensi-iltaa ja sen yli – osa 7

KOHTI JÄNNITYSTÄ JA SEN YLI

Taas sitä miettii, miksi ihminen ajaa itsensä kerta toisensa jälkeen tällaiseen tilaan. Kädet tärisee, hikoiluttaa, rinnasta painaa, vatsassa lepattaa, eikä ajatus pysy kasassa. Minulla on esiintymisjännitystä.

Minä olen kova jännittämään. Olen aina ollut. Jännitys voi alkaa viikkoa ennen esiintymistilannetta ja silloin se purkautuu ihan huomaamatta huonona tuulena. Varsinainen jännitys iskee tapahtumapäivän aamuna. Silloin se on jo tiedostettua ja fyysistä. Yritän koko ajan rauhoitella itseäni, ettei maailma kaadu, vaikka jokin menisikin pieleen. Jännitys on kuitenkin hyvä asia. En olisi sataprosenttisesti jutussa mukana, jos minua ei yhtään jännittäisi.

Mitä minä sitten oikein jännitän? Sitä, että muistanko kaiken, mitä pitää tehdä. Muistanko tekstin? Tai improvisaatiossa: tuleeko minulle esiintymistilanteessa mitään mieleen? En usko, että jännitys on mokaamisen pelkoa, mutta jotain sen suuntaista se kuitenkin. Mokahan on minun piireissäni lahja ja siitä syystä mokaamisen jännittäminen on turhaa. En kyllä tiedä, onko yhtään oleellisempaa miettiä sitä, miten yleisö ottaa esimerkiksi monologimme vastaan, mutta sitäkin teen. Mietin, riittääkö minulla paukut siihen, että saan pidettyä yleisön hyppysissäni reilun tunnin.

Itse näyttämölle astuminen on hyvin voimakas kokemus, mutta jostain kumman syystä suurin osa jännityksestä katoaa ensimmäisen askeleen jälkeen.

Jännitys tiivistyy viimeisen tunnin aikana ennen esiintymistä. Viimeisillä minuuteilla ennen h-hetkeä koetan saada lihaksia liikkumaan. Yritän keskittyä. Yritän olla ajattelematta tekstiä ja rentoutua. Ihan viime sekunneilla pörrään vielä äänettömästä, että saan kielen vikkeläksi. Itse näyttämölle astuminen on hyvin voimakas kokemus, mutta jostain kumman syystä suurin osa jännityksestä katoaa ensimmäisen askeleen jälkeen. Virheiden sattuessa näyttämöllä voimakas tunne nousee hetkellisesti pintaan, mutta ajan myötä sitä on oppinut toimimaan tästä huolimatta.

Eräällä maalaishuumorikeikalla jännitys ei laimentunut ensiaskeleeseen vaan se sen sijaan kasvoi sekunti sekunnilta ja esityksen lopussa tilanne oli niin paha, että silmissä sumeni. Poistuin paikalta hyvin hämmentyneenä koko tilanteesta. Minulla ei ole vieläkään tarkkaa tietoa tilaisuuden laadusta, mutta epäilen sen olleen jonkinlainen kuuntelijoiden testaustilanne, johon minut heitettiin lampaaksi susien riepoteltavaksi. Tai sitten olin vain todella todella huono. Joka tapauksessa tilaisuuden ilmapiiri sai minut jännittämään kovemmin kuin koskaan. Tästäkin selvittiin, ja nyt minulla on siitä tarina kerrottavana.

Viime keskiviikkona meillä oli monologissa ensimmäisen kerran yleisöä. Se oli tällä kertaa melkeinpä jännittävämpi tilanne kuin ensi-ilta. Odotin, että olisin paljon epävarmempi jutun suhteen lauantain koettaessa. Koeyleisön positiiviset kommentit lievittivät paniikkia ja antoivat luottavaisemman mielen siitä, että meillä on kokonaisuus hallussa ja ihan hyvä juttu käsissä. Nyt odotamme, että esitykset lähtevät pyörimään ja taide saa elää.